Kriisi- ja traumaterapia voi auttaa asiakasta, joka on kohdannut omaa itseä järkyttävän yksittäisen tapahtuman kuten joutunut onnettomuuteen tai väkivallan uhriksi tai joutunut todistamaan tällaista tapahtumaa. Vakavasta traumatisoitumisesta on kysymys myös silloin, kun ihminen on lapsuudessa tai nuoruudessa kokenut väkivaltaa tai hyväksikäyttöä tai tehnyt omalle ikävaiheelle sopimattomia asioita tai nähnyt sellaisia ilman aikuisen puuttumista. Varhainen kaltoinkohtelu ja hylkäämiset läheisissä ihmissuhteissa saattavat myös aiheuttaa psyykkisen trauman.

Traumatisoituminen on tapahtunut, jos ihmiselle on vaikeaa tai mahdotonta käsitellä tunnetasolla itseä kohdanneita tapahtumia ja integroida niitä osaksi omaelämäkerrallista tarinaa. Traumatisoituminen voi ilmetä hyvin erilaisina oireina ja ongelmina, sekä psyykkisinä että fyysisinä. Traumamuistot ovat hallusinatorisia, yksittäisiä ja tahattomia kokemuksia, jotka koostuvat visuaalisista mielikuvista, aistimuksista ja fyysisistä toimista. Ne voivat valloittaa koko havaintokentän ja ovat ihmiselle kauhistuttavia. Vaikka traumamuistot koetaan traumaattisten tapahtumien elämisenä uudestaan, ne eivät silti ole uusintoja vaan pikemminkin kuvauksia kyseisistä tapahtumista. Traumamuistot ovat fyysisiä ja tunnepitoisia kokemuksia eivätkä niinkään ”tarinoita”. Traumamuistoja kuvaa subjektiivinen tunne ajattomuudesta ja muuttumattomuudesta.

Tietyt ärsykkeet saavat traumamuistot aktivoitumaan uudelleen automaattisesti. Niihin kuuluvat monet aistikokemukset, aikaan liittyvät ärsykkeet (kuten vuosipäiväreaktiot), päivittäisen elämän tapahtumat, terapiaistunnon aikaiset tapahtumat, emootiot, fysiologiset olosuhteet (esim. ylivireys- ja alivireystilat), ärsykkeet, jotka palauttavat mieleen kaltoinkohtelijoiden uhkailut ja nykyhetkessä tapahtuvat uudet traumatisoitumiset.

Kriisi- ja traumaterapiassa edetään turvallisesti ja rauhallisesti ja siinä hyödynnetään vaikuttaviksi ja hyödyllisiksi todettuja terapeuttisia menetelmiä. Traumateoreettinen viitekehys avaa tien ihmisen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen - sen ymmärtämiseen, että geeniperimä yhdessä vuorovaikutussuhteiden ja –kokemusten kanssa muokkaa meitä ja saa meidät kokemaan ja toimimaan eri tavoin.

Psykoanalyyttisessä psykoterapiassa asiakkaan on tarkoitus työstää itseä, omakuvaa, keskeisiin ihmissuhteisiin liittyviä tunteita sekä menneisyyteen ja nykyisyyteen sijoittuvia vaikeita kokemuksia. Terapiassa pyritään havainnoimaan ja ymmärtämään laaja-alaisesti asiakkaan kokemiseen ja toimintaan vaikuttavia tekijöitä, joita jäsennetään tarkastelemalla niiden ilmenemistä ja muuttumista erityisesti vuorovaikutussuhteessa asiakkaan ja psykoterapeutin välillä. Koska elämäkerrallisilla tapahtumilla on merkitystä nykyisien kokemustapojen kannalta, psykoanalyyttisissa hoidoissa tarkastellaan tarvittaessa myös varhaisia ihmissuhteita ja aikaisempia kokemuksia.

Psykoanalyyttisen psykoterapian lähtökohtana on oletus ihmisen psyyken tiedostamattomasta osasta, joka vaikuttaa tunteisiin ja toimintaan. Psykoterapeuttiselle prosessille ei ole valmiiksi määriteltyä muotoa, vaan asiakkaalle on tarkoitus luoda puitteet täysin vapaalle ja rehelliselle ajatuksenvirralle. Analyyttisen työskentelytavan tavoitteena on kehittää kykyä käsitellä tunteita ja ristiriitoja. Itsehavainnoinnin vahvistuessa ja itseymmärryksen laajentuessa psykoterapia auttaa ymmärtämään omaa elämää ja lisäämään vaikutusmahdollisuuksia. Analyyttisessä psykoterapiassa mielensisäiset ristiriidat, samoin kuin niihin liittyvät erilaiset ongelmat ja oireet, helpottuvat usein pysyvästi.

Psykodynaamisessa lyhytpsykoterapiassa käydään 1-2 kertaa viikossa ja tapaamisia on ennalta sovittu määrä, esim. 10-20 kpl. Pitkäkestoisessa psykoanalyyttisessa psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa ja hoito voi kestää useampia vuosia. Psykoanalyysi on psykoanalyyttisista hoitomuodoista intensiivisin ja siinä tapaamisia on 3-5 viikossa ja hoito kestää yleensä useampia vuosia.

Integratiivisessa psykoterapiassa huomioidaan asiakkaiden yksilölliset hoidolliset tarpeet mahdollisimman hyvin. Psykoterapiassa asiakas ja terapeutti keskustelevat yhdessä asiakkaan tavoitteista ja hänelle soveltuvista terapeuttisista menetelmistä. Terapiassa tavoitellaan erityisesti itseymmärryksen lisääntymistä ja tunteiden säätelyn kehittymistä. Koska ihmisen suhtautuminen itseensä ja muihin perustuu siihen, mitä hän on aikaisemmissa vuorovaikutussuhteissaan oppinut, on usein tärkeää tunnistaa ja tutkia asiakkaan kokemuksia sekä nykyisissä ihmissuhteissa että menneisyydessä ja myös niitä kokemuksia, joita herää vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa. Integratiivisen psykoterapian yleisimpiä työtapoja ovatkin asiakkaan mielenliikkeiden havainnoiminen ja tutkiminen sekä uusien toimintatapojen kokeileminen ja omaksuminen yhteistyössä terapeutin kanssa. Tässä terapeutit voivat käyttää erilaisia terapeuttisia tekniikoita, kuten harjoituksia tai kotitehtäviä asiakkaan tarpeista ja omista lähtökohdista riippuen.

Integratiivinen psykoterapia painottaa eri suuntauksille yhteisiä muutosta aikaansaavia tekijöitä, kuten hyvää yhteistyösuhdetta asiakkaan ja terapeutin välillä. Integratiivinen lähestymistapa psykoterapiassa on ennen kaikkea ajattelutapa ja työskentelyorientaatio, ei yhtenäinen teoriasuuntaus tai psykoterapiatekniikka. Integratiivisesti työskentelevä psykoterapeutti mieltää, että psyykkisiä ilmiöitä on hyödyllistä tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tärkeää on terapeutin pyrkimys asettua vuorovaikutukseen sellaisella tavalla, joka on asiakkaan persoonallisuuden, toimintatyylin ja terapian vaiheen perusteella tarkoituksenmukainen.

Kognitiivisessa terapiassa autetaan asiakasta itse oivaltamaan ja ymmärtämään omaa kokemusmaailmaa ja toimintatapoja ja löytämään keinoja näiden muuttamiseen hyvinvointia edistävään suuntaan.

Terapiatyöskentelyn lähtökohtana on asiakkaan henkilökohtainen ja ainutkertainen kokemus. Terapiassa tutkitaan asiakkaan ajatuksia ja niihin liittyviä tunteita ja pohditaan vaihtoehtoisia ajatusmalleja, jotka johtavat myönteiseen kokemukseen itsestä ja omasta tulevaisuudesta. Terapeutti on myötäelävä rinnalla kulkija, joka erityisesti kyselemällä ja yhdessä asiakkaan kanssa harjoitellen auttaa häntä löytämään joustavampia toimintatapoja ja siten voimaan paremmin. Kognitiivisessa terapiassa voidaan hyödyntää monenlaisia hyvin käytännönläheisiä työtapoja. Sen sovelluksia on tutkittu paljon ja ne on tutkimuksissa havaittu hyödyllisiksi mm. ahdistus- ja masennusoireista kärsivien hoidossa.

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia (KAT) yhdistelee eri terapiasuuntauksia. Se hyödyntää psykodynaamisen suuntauksen ymmärrystä yksilön kehittymisestä vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja soveltaa kognitiivisia menetelmiä erilaisten toimintatapojen kuvaamisessa ja ymmärtämisessä. KAT:ssa asiakas ja terapeutti tutkivat yhdessä asiakkaan oireita ja kokemusmaailmaa sekä heidän välilleen rakentuvassa suhteessa näyttäytyviä ilmiöitä. Näin syntyy ymmärrys siitä, miten ongelmalliset toimintatavat ovat syntyneet, mitä seurauksia niillä on ja miten niitä voidaan muuttaa tarkoituksenmukaisemmiksi harjoittelemalla arjen tilanteiden ja asiakkaan ja terapeutin välisen keskinäisen vuorovaikutussuhteen avulla.

 

Sielunhoito on ihmisen auttamista, tukemista ja lohduttamista elämän kaikissa vaiheissa, ilossa ja surussa, sairaudessa ja terveydessä. Sen perimmäisenä ajatuksena on kohdata kärsivä, syrjitty tai sairas ihminen ja osoittaa kristillistä lähimmäisenrakkautta ja armahtavaisuutta. Sielunhoito voi olla osa terapiaprosessia, jolloin terapiassa yhdistyy teologinen ja psykologinen tietämys – kyseessä on ns. pastoraalipsykoterapia.

Tutkimuksen perusteella on todettu, että uskonnollisia ja eksistentiaalisia näkemyksiä ja vakaumuksia esiintyy enemmän terapeuttien vastaanotolle hakeutuvilla kuin terapeuteilla itsellään. Pastoraalipsykoterapiassa ihmisen eksistentiaalinen ja uskonnollinen ulottuvuus otetaan vakavasti, mutta terapian tehtävä ei ole vain uskonnollinen vaan tehtävä muodostuu asiakkaan elämän kokonaisuuden huomioimisesta. Pastoraalipsykoterapia on avointa eikä apua hakevalta tiedustella hänen uskonnollista vakaumusta tai kuulumista kirkkoon.

Pastoraalipsykoterapiassa huomioidaan, että elämänkatsomukselliset ongelmat voivat aiheuttaa emotionaalisia konflikteja ja murheita ja nämä voivat vastaavasti olla synnyttämässä elämänkatsomuksellisia ongelmia ja kyseenalaistaa elämän mielekkyyden.

Terapeuteilla, jotka käyttävät sielunhoitoa osana työtään, on usein ratkaisukeskeinen, asiakaskeskeinen, perheterapeuttinen tai psykodynaaminen terapeuttikoulutus sielunhoitajan koulutuksen lisäksi. Useat terapeutit ovat koulutukseltaan myös ev.lut. pappeja, ja heidän vaitiolovelvollisuutensa on suomalaisessa yhteiskunnassa kaikkein voimakkain, siitä on säätänyt Suomen eduskunta. Sielunhoidollinen terapiasuhde on kestoltaan usein 5-20 tapaamiskertaa.

Logoterapian kehitti wieniläinen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905-1997). Frankl nimesi oman oppinsa logoterapiaksi, mutta käytti siitä myös nimitystä eksistenssianalyysi. Franklin näkemyksiin vaikutti paljon vuosien kärsimykset ja kokemukset natsien keskitysleirissä toisen maailmansodan aikana.

Kreikankielinen logos-sana tarkoittaa tarkoitusta, merkitystä, mieltä ja järkeä. Logoterapiassa ajatellaan, että ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämä mielekkäänä ja merkityksellisenä. Tärkeää on kysymys siitä, minkä merkityksen ihminen itse antaa omalle elämälleen. Tarkoituksen löytämisen kautta ihmisen on mahdollista ottaa käyttöön itsessään olevat voimavarat ja kestää lähes mitä tahansa elämässä vastaantulevaa. Ihmisellä ei ole aina vapautta valita eikä muuttaa olosuhteitaan, mutta hänellä on aina vapaus valita suhtautumis- ja ajattelutapansa.

Franklin mukaan todellisen ihmisyyden ydin on kyky suuntautua itsen ulkopuolelle. Ihminen tavoittelee elämäntarkoitusta, jonka voisi toiminnallaan toteuttaa tai jota voisi edistää ihmisten tai yhteisen hyvän puolesta. Toinen vaihtoehto on, että ihminen omistautuu antoisiin, syviin elämyksiin, joita hän saa esimerkiksi luonnosta, taiteesta tai toisesta ihmisestä. Kanssaihminen, jota ihminen voi rakastaa, voi tarjota tien elämäntarkoituksen täyttämiseen. Kolmas mahdollisuus on elämän tarkoituksen täyttäminen valitsemalla arvokas suhtautuminen toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Logoterapian käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on lohdullinen ja elämänmyönteinen. Ihminen on fyysinen, psyykkissosiaalinen ja henkinen kokonaisuus. Vaikka fyysinen tai psyykkinen meissä sairastuisi, henkinen ei sairastu koskaan! Logoterapiassa keskitytään siihen, mitä hyvää ja ehjää on jäljellä. Ihmisen menneisyys ei määrää, mihin hänellä on tulevaisuudessa mahdollisuuksia. Myös toivon terapiaksi nimetty logoterapia on ajankohtainen itsehoidon ja mielen hyvinvoinnin suuntaus. Maailmankatsomuksena ja elämänfilosofiana siitä on apua erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa, kriiseissä ja kohtaloniskuissa, elämän tarkoituspohdinnoissa sekä ihmisenä kasvun ja ammatillisen kehittymisen prosesseissa.

Lisätietoa: logoterapiayhdistys.fi, logoterapia.fi