Nuorten elämässä sattuu ja tapahtuu. Hyvin monenlaiset syyt voivat johtaa siihen, että lapsi tai nuori ei pysty tai uskalla käydä koulua ja on vaarassa masentua, syrjäytyä ja jäädä opinnoissa pahasti jälkeen. 15-vuotias Kaisa ja hänen äitinsä Susanna kertovat oman tarinansa siitä, miten koulupelkoisuus voi kehittyä ja millaisiin vaikeuksiin se saattaa nuoren elämässä johtaa. 

 

 

 

15-VUOTIAS KAISA: OKSENTAMISEN PELKO ESTI KOULUNKÄYNNIN

 

Kaisa on ala-asteikäisestä saakka kärsinyt aurallisesta migreenistä, joka aiheuttaa hänelle näköoireita ja pahoinvointia. "Viidesluokkalaisena oksensin koulussa migreenin takia koko luokan nähden", Kaisa kertoo. 

Kahdeksannen luokan syksyllä Kaisa oli pidempään syönyt huonosti, jauhanut paljon purkkaa ja juonut cokista, myös ruokailujen välit olivat venyneet liian pitkiksi. Maha ja suolisto alkoivat oireilemaan, migreeni pahentui ja pahoinvointi lisääntyi. Näin Kaisa muistelee reilun vuoden takaista aikaa: "Minulla oli mahakipuja ja paha olla melkein joka päivä ja migreeniä monta kertaa viikossa, myös yökkäilyä ja oksentamista oli päivittäin." 

Pahoinvoiva olo alkoi viedä voimavaroja – ja tuottaa pelkoa oksentamisesta. Alkoi tulla poissaoloja koulusta, Kaisa tapasi kavereita harvemmin, hän eristäytyi kotiin ja vanhemmat huolestuivat. Kaisa vietiin tutkimuksiin ja hän joutui muuttamaan ruokavalion maidottomaksi ja gluteenittomaksi, mikä oli iso muutos murrosikäiselle nuorelle.

Oksentamisen pelko alkoi rajoittaa Kaisan arkea salakavalasti: ”Kauppakeskuksessa liikkuminen oli vaikeaa, samoin oleilu julkisilla paikoilla, joissa on paljon ihmisiä”, Kaisa kertoo. ”Kaikkein vaikeinta oli olla koulussa oppitunneilla, kun ei voinut poistua ja pelkäsin koko ajan oksentamista. Kokeissa jännitti ja aloin saamaan huonoja numeroita.”

”Ongelma voi kuulostaa lievältä, mutta siinä vaiheessa, kun ei voi kulkea koulun käytävillä tai ruokalassa pelkäämättä, on tilanne vakava”, Kaisa pohtii. ”Sosiaalisiin tilanteisiin meneminen on vaikeaa, kun pelkää oksentamista ja jännittää paljon. Kavereiden kanssa oleminen tai uusiin kavereihin tutustuminen on myös vaikeata. Mihin tahansa lähden kotoa, otan aina muovipussin mukaan ja pidän sitä taskussani koko reissun ajan”, Kaisa jatkaa.


"Pahimmillaan oloni oli huono koko päivän ja yön enkä lähtenyt kotoa mihinkään. Kaikki väsytti enkä jaksanut tehdä mitään.”


Viime syksynä Kaisa aloitti psykofyysisen fysioterapian. "Olen saanut tukea perheeltäni ja uudesta koulusta, kuntouttavalta luokalta. Minulla alkoi myös psykofyysinen fysioterapia, joka auttoi erittäin mainiosti", Kaisa kertoo.

Psykofyysisessä fysioterapiassa on Kaisan mielestä ollut parasta se, ”että saa itse vaikuttaa siihen, mitä tehdään ja itse terapeutti on ollut niin mukava. Se on myös niin monipuolista."

”Olen terapiassa oppinut hengitysmenetelmiä ja sellaista naputtelujuttua. Olemme myös puhuneet elokuvamenetelmästä, missä käydään vanhoja vaikeita tilanteita läpi. Helpoiten käytettävä on hengitysmenetelmä, koska se on niin huomaamaton julkisessa paikassa. Sitten jos iskee erittäin paha olo, hakeudun vessaan tekemään sitä naputtelujuttua."

Psykofyysinen fysioterapeutti Hannele Laitinen Rentosykkeestä on kertonut Kaisalle, miten aivoihin tallentuu voimakas muistijälki pelottavassa tilanteessa ja miten nopeasti aivot reagoivat sen jälkeen kaikkiin vihjeisiin, joissa pelkotapahtuma voi olla vähänkin mahdollinen. Esimerkiksi kouluun meneminen tai sosiaaliset tilanteet muodostuivat Kaisalle vihjeeksi vaaratilanteista, joissa oksentaminen kaikkien nähden voi olla mahdollista.

Pelottavassa tilanteessa aktivoituu ihmisen fysiologinen stressijärjestelmä, jonka rauhoittamisen opettelu terapiassa on tärkeää. Oikeanlainen hengittäminen, jota voi opetella hengitys- tai psykofyysisessä fysioterapiassa, on tehokas tapa rauhoittaa kroppa.

Toipumisessa tärkeitä ovat myös monenlaiset turvan kokemusta vahvistavat terapeuttiset menetelmät. Kaisan kuvaama ’naputtelujuttu’ on EFT-terapiamenetelmä eli Emotional Freedom Technique, jonka terapeutti Hannele Laitinen on Kaisalle opettanut. Se on terapeuttiseen käyttöön suunniteltu tunteiden vapauttamis- ja stressinpurkumenetelmä, jossa energia- ja meridiaanioppia yhdistetään kehotietoiseen, hyväksyvään läsnäoloon sekä terapeuttiseen työskentelyyn.

Terapeutti on ohjannut Kaisaa myös musiikin ja tanssin avulla tapahtuvassa kehon jännitysten purkamisessa, koska Kaisalle musiikki on aina ollut tärkeä elementti. Toipumisen edetessä Kaisa on säveltänyt ja sanoittanut oksentamisen pelosta toipumista kuvaavan kappaleen.


"Pitää olla paljon kärsivällisyyttä ja pitää lähteä avoimella mielellä kokeilemaan kaikkia mahdollisia keinoja, mitkä voisivat auttaa", Kaisa opastaa muita peloista kärsiviä nuoria.


Kaisan psykofyysisen terapian tavoitteena on ollut kehon osien liikkuvuuksien, lihasjännitysten ja tasapainoisten asentojen arviointi, hengityksen vapauden arviointi ja opettelu olemisen ja tekemisen aikana, tunteiden säätelyn edistyminen kehon kautta ja omatoimisten ahdistuksen ja pelon säätelykeinojen oppiminen.

Kaisan migreenikohtaukset ovat vähentyneet reilusti eikä oksentelua tai yökkäilyä enää juuri ole. Myös koulussa käynti sujuu, vaikka se vielä jonkin verran jännittääkin. Kouluarvosanat ovat nousseet ja Kaisa on enenevästi alkanut tavata kavereita. Kaisa on terapeutti Hannelen mukaan edistynyt puolen vuoden aikana paljon ja voi olla itsestään ylpeä. Kaisan ja terapeutin lämmin ja hyvä yhteys on ollut terapian onnistumisen kannalta olennaista.

 

 

 

KAISAN ÄIDIN SUSANNAN KERTOMAA:

 

Kaisa on pienestä saakka ollut erityisen hymyilevä, iloinen ja sosiaalinen tyttö. Kaisan ala-asteen opettaja kärsi erittäin pahasta monioireisesta migreenistä ja häneltä Kaisa sai koulussa suurta ymmärrystä ja vertaistukea.

Migreeni laantui pariksi vuodeksi, kunnes kahdeksannen luokan syksyllä Kaisalle tuli maha- ja suolisto-ongelmia ja migreeni aktivoitui uudelleen. Molemmat aiheuttivat pahoinvointia. Pikkuhiljaa alkoi tulla enenevästi poissaoloja koulusta ja huomasin, että Kaisa jännittää kouluun menemistä. Yritimme vanhempina kaikkemme saadaksemme Kaisan tilanteen korjatuksi. Veimme Kaisan lääkäriin, puhuimme hänelle ’järkeä’, pyysimme ja lopulta myös pakotimme Kaisan kouluun. Viimeksi mainittu oli virhe. Se vain lisäsi jännittämistä ja pelkoja oksentamista ja koulua kohtaan. Kaisan mieliala alkoi laskea ja hänestä tuli onneton ja itkuinen.


Koin, että tässä koulupalaverissa yritettiin ensisijaisesti selvittää sitä, lintsaako Kaisa vai ei. Tämän palaverin jälkeen tilanne koulunkäynnin osalta paheni.


Pyysin itse koululle palaveria, jotta voisimme käydä läpi Kaisan tilanteen ja saada vanhempina ohjausta koulun järjestämisen suhteen. Koin, että tässä koulupalaverissa yritettiin ensisijaisesti selvittää, lintsaako Kaisa vai ei. Tämän palaverin jälkeen tilanne koulunkäynnin osalta paheni. Koenumerot alkoivat tippua rajusti, kun Kaisa jännitti valtavasti pahaa oloa ja sitä, ettei hän uskalla poistua luokasta. Jotenkuten pääsimme kahdeksannen luokan loppuun.

Yhdeksännen luokan syksyllä tilanne oli aluksi parempi, mutta eräällä liikuntatunnilla Kaisa oksensi migreenin noustessa. Opettaja ei suhtautunut tilanteeseen ymmärtäväisesti ja Kaisa soitti minulle tunnilta itkien.

Tämän jälkeen koulujännitys jälleen paheni ja lopulta sovimme uudesta palaverista, kun Kaisa kävi enää muutamilla, lähinnä taidetunneilla. Tuossa palaverissa oli tarkoitus käsitellä sitä, miten Kaisan koulunkäynti järjestetään. Mutta tätä asiaa ei käsitelty lainkaan vaan ratkaisuksi esitettiin, että Kaisa kävisi enemmän koulussa. Rehtori sanoi, että koska Kaisa käy niin vähän koulussa, hänen numeronsa tulevat tippumaan eikä hän voi päästä lukioon.

Kaisa itki lohduttomasti koulupalaverin jälkeen.


Valvoin tietysti Kaisaan liittyvien huolien vuoksi yöni ja yritin puolikuolleena selvitä työpäivistä, joiden jälkeen neuvoin ja ohjasin Kaisaa koulutehtävissä.


Koin vanhempana velvollisuudekseni alkaa selvittää, miten Kaisan koulunkäynti voitaisiin järjestää. Otin selvää verkossa käytävästä peruskoulusta, mutta se ei ollut mahdollista meidän kunnan alueella. Mietin jo kotikoulua, kun muita vaihtoehtoja ei tuntunut olevan. Valvoin tietysti Kaisaan liittyvien huolien vuoksi yöni ja yritin puolikuolleena selvitä työpäivistä, joiden jälkeen neuvoin ja ohjasin Kaisaa itse koulutehtävissä. 

Puolivahingossa tuli Kaisan kanssa esille, että koululla on sähköinen oppimisympäristö Edison. Ohjasin Kaisaa luomaan sinne jokaiselle aineelle oman kansionsa ja tekemään tehtävät ja muistiinpanot kansioihin, joista opettajat voisivat ne helposti tarkastaa ja ohjeistaa Kaisaa eteenpäin. Pyysin Kaisaa laittamaan viestit opettajille näistä järjestelyistä, useimmat heistä eivät vastanneet Kaisan viesteihin lainkaan.

Ehdotin, että Kaisa tekisi kokeita aina samaan aikaan viikosta koululla, koska se olisi kaikille opettajille ja myös Kaisalle helpointa sen sijaan, että olin jokaisesta kokeesta erikseen yhteydessä jokaiseen opettajaan. Tällaista ei voitu järjestää edes erityisopetuksen yhteyteen. Koska Kaisan omiin viesteihin ei useinkaan opettajien taholta vastattu, laitoin itse viestiä heille. Niihin osa opettajista vastasi, osa ei. Osa ei selvästikään käyttänyt sähköistä oppimisympäristöä lainkaan. Vain muutama opettaja ryhtyi työskentelemään Kaisan kanssa Edisonissa. En rohjennut ehdottaa koululle, että Kaisa voisi olla tunneilla mukana etänä skypen tms. sovelluksen avulla. Tuntui, että sähköiset välineet olivat suurimmalle osalle opettajista hankala ajatus.


Kuntoutusluokalla Kaisaan on suhtauduttu erittäin kannustavasti ja rohkaisevasti. Hänen kykyihinsä ratkaista tilanne ja edetä koulussa on luotettu. Koulunumerot ovat lähteneet huimaan nousuun.


Lopulta pätevän ja ymmärtäväisen koulukuraattorin avustuksella Kaisa siirtyi kuntouttavalle luokalle, kun siellä vapautui paikka. Huippuopettajien ja kuntoutusohjaajan ansiosta Kaisan toipuminen on lähtenyt käyntiin. Kuntoutusluokalla Kaisaan on suhtauduttu erittäin kannustavasti ja rohkaisevasti. Hänen kykyihinsä ratkaista tilanne ja edetä koulussa on luotettu. Koulunumerot ovat lähteneet huimaan nousuun.

 

 

Psykofyysiseltä fysioterapeutilta Kaisa on saanut apua ja keinoja hallita pelkoja, jotka kehittyivät pääosin koulunkäyntivaikeuksien vuoksi. Kaikesta huolimatta Kaisalta menee vielä pitkään ennen kuin hän on entisensä ja ennen kuin pelot on taltutettu.

Äitinä olisin toivonut koululta huomattavasti varhaisempaa puuttumista, ohjausta ja neuvoja koulunkäynnin järjestämiseksi ja etenkin luottamusta minuun vanhempana. Ihan pelkkä asiallisuuskin olisi meille riittänyt, joskin kannustava suhtautuminen nuoreen on mielestäni tärkein keino ongelmien ratkaisemisessa.


"Eniten olen jälkikäteen harmitellut sitä, että Kaisan pelot pääsivät kasvamaan niin pahoiksi ja hän joutui kärsimään pitkään ennen kuin saimme apua."


Sähköiset sovellukset olisivat monelle Kaisan kaltaiselle oppilaalle suoranainen pelastus. Niiden käyttöön pitäisi kaikkien opettajien kouluttautua ja ne pitäisi ottaa käyttöön hyvin nopeasti, kun koulupelkoisuutta alkaa esiintyä, jotta tilanteen paheneminen voitaisi estää.

Eniten olen jälkikäteen harmitellut sitä, että Kaisan pelot pääsivät kasvamaan niin pahoiksi ja hän joutui kärsimään pitkään ennen kuin saimme apua. On sydäntä särkevää pitää omaa itkevää viiisitoistavuotiasta sylissä ja kuulla, miten hän kokee koko tulevaisuutensa epätoivoiseksi ja itsensä epänormaaliksi. Oikeilla toimilla ja tuella Kaisan tilanne ei olisi edennyt näin pahaksi – tätä harmittelen äitinä kaikkein eniten.

 

Kaisan ja Susanna nimet on haastattelussa muutettu.

 

Aidantin blogissa Lasten ja nuorten oppimisvaikeuksissa ja psyykkisissä ongelmissa auttava erityisopettaja ja ratkaisukeskeinen terapeutti Katri Paavolainen kommentoi haastattelua.  Lue blogi