Helena ja Raija kertovat, miten he parisuhteessa ottivat kantaakseen kaiken vastuun ja juovasta miehestä tuli vapaamatkustaja. Läheisriippuvaisina he tekivät kaikkensa saadakseen miehen lopettamaan juomisen. Suurin syy Helenan eroon ei silti ollut miehen alkoholismi, vaan Helenan itsensä muuttuminen aggressiiviseksi. Raija jatkoi parisuhdetta ja koki pahimmillaan hukkaavansa itsensä kokonaan, kun perheen olemassaolo pyöri päihdeongelmaisen miehen ympärillä. Hän pohti sekopäisyyteen saakka, mitä mies teki, oli tekemättä tai mitä hän itse olisi halunnut miehen tekevän. Jälkeenpäin molemmat naiset sanovat, että olisi ollut tärkeämpää hakea miehen sijaan apua itselle.

 

  

                                                                                                                                                                              

”Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, luulin että nuoruuteen kuuluva juhliminen loppuisi ja jakaisimme arkipäivän ilot ja surut sekä kulut ja menot”, Helena kertoo. ”Aika pian huomasin olevani täysin toisenlaisessa tilanteessa: olin se, jolle valehdellaan ja jota vedätetään. Päävastuu asumisesta ja olemisesta jäi minulle. Kannoin vastuun ja huolehdin lähes kaikesta. Avopuolisosta oli tullut vapaamatkustaja, emmekä olleet parisuhteessa tasaveroisia aikuisia.”

”Päihdeongelmaisen miehen tapa elää ja olla hävetti", Helena jatkaa. "Ei tuntunut kivalta, kun taksi pyysi minua hoitamaan miehen maksamattomat kyydit. En onneksi voinut hänen velkojaan maksaa, koska minulla ei opiskelijana ollut ylimääräistä rahaa. Mutta on tosi vaikeaa irrottautua toisen tekemisistä ja säilyttää oma arvokkuutensa alkoholiongelmaisen läheisenä.”


"Yritin auttaa häntä raittiuteen kaikin keinoin: puhuin, anelin, uhkailin, hain apua ja luin kaiken mahdollisen aiheesta, kunnes olin aivan sekopäinen."

Raija


Raijan kokemukset ovat hyvin samankaltaiset: ”Alussa luulin mieheni päihteiden käytön olevan normaalia viikonloppujuomista. Pikkuhiljaa ymmärsin, ettei siinä ollut mitään normaalia. Mieheni käytti alkoholin lisäksi huumeita ja lääkkeitä, mitä vain, jolla sai päänsä sekaisin. Siitä huolimatta jatkoin avioliittoa. Meillä on myös kaksi lasta, ja pahimmillaan koko perheen olemassaolo pyöri päihdeongelmaisen miehen ympärillä. Pohdin vain, mitä hän teki, oli tekemättä tai mitä olisin halunnut hänen tekevän. Yritin auttaa häntä raittiuteen kaikin keinoin: puhuin, anelin, uhkailin, hain apua ja luin kaiken mahdollisen aiheesta, kunnes olin aivan sekopäinen. Lapsemme muistavat niiltä ajoilta parhaiten minun huutamiseni ja raivoamiseni miehelle, eivät niinkään hänen tekojaan.”

Raija kertoo häpeästä ja siitä, miten monella tapaa se on ollut läsnä: ”Hävettää toisen käytös. Hävettää se, ettei saa lähdettyä. Hävettää, miten on itse käyttäytynyt pahimmillaan ja hävettää sekin, että on valinnut puolisokseen tällaisen ihmisen. Ajattelin, että minulla olisi pitänyt olla kykyä jo koulutukseni vuoksi tunnistaa riippuvainen persoona ja päihteiden väärinkäyttäjä.”

 

 

”Häpeä johtaa salailuun, ei kehtaa kertoa läheisille ja ystäville totuutta tapahtumista, koska saisi neuvon jättää mies. Sen voisi vielä jotenkin kestää mutta kysymykseen, miksi ihmeessä et jätä häntä, on vaikeampi vastata. Se valaisee suoraan oman häpeän ja heikkouden. Sitä alkaa välttämään asiasta puhumista ja esittää, ettei tilanne ole ollenkaan niin paha kuin oikeasti on. Lapset ovat tosi lojaaleja. Häpeän vuoksi he eivät voi tuoda kavereita kylään eikä totuutta kerrota kenellekään. Mieheni ongelmista on seurannut monen vuoden sumu, vuosia elämästäni on kulunut päihteiden ympärillä. Eristäydyin myös ystävistäni pitkäksi aikaa ja jäin yksin.”


"Toisesta huolehtimisessa ei ole mitään vikaa terveessä ympäristössä, mutta jos puoliso on juova alkoholisti, huolehtimisesta ei ole mitään hyötyä.”

Helena


”Luonteeni on ja oli sellainen, etten osannut perääntyä, vaan jäin arjen areenalle pitämään puoliani eli jäkättämään”, Helena kuvaa. ”Suutuspäissäni purkauduin ja valitin, miten minun pitää hoitaa kaikki. Lähemmin asiaa tarkastellen asia ei ollut niin, vaan olin pyytämättä ottanut kaikki asiat hoidettavakseni, koska huolehtiminen on minulle luonteenomaista. Olen paljon miettinyt, onko se huono vai hyvä piirre. Nyt sanoisin, että toisesta huolehtimisessa ei ole mitään vikaa terveessä ympäristössä, mutta jos puoliso on juova alkoholisti, huolehtimisesta ei ole mitään hyötyä.”

”Ryhdyin kyseenalaistamaan omaa näkemystäni oikeasta ja väärästä, kun huomasin olevani lähes aina vihainen ja minun oli vaikeaa keskittyä opiskeluihin, jotka olin aloittanut uudestaan. Noin kolmen vuoden jälkeen avoliittomme kariutui ja erosimme. En voinut luottaa mieheen enää tippaakaan. Yksi syy eroon oli avopuolison juominen, mutta vielä suurempi syy siihen oli se, että minusta oli tullut hyvin aggressiivinen häntä kohtaan.”


"En todellakaan ymmärtänyt, että alkoholisti mahdollisesti tekee juomiselleen jotakin vasta, kun siitä tulee ongelma hänelle itselle.

Helena


”Olen jälkeenpäin läheisten ryhmässä ja luotettavien henkilöiden kanssa pohtinut tilannettani ja tullut siihen tulokseen, että aggressiivisuus oli minun tapani reagoida pahaan oloon. Kun en saanut hyvällä aikaiseksi muutosta toisessa, yritin väkipakolla. Mieheni juomisesta oli tullut minun ongelmani, ei hänen. En todellakaan ymmärtänyt, että alkoholisti mahdollisesti tekee juomiselleen jotakin vasta, kun siitä tulee ongelma hänelle itselle.”

”En tiedä, voiko päihdeongelmasta kokonaan parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. AA:ssa uskotaan, että olemalla päivän kerrallaan juomatta, muutkin asiat järjestyvät pikkuhiljaa. Meidän tapauksessa kävi niin, että eron aikaan mieheni joutui viimein juomisensa kanssa kasvokkain, ja hänet ohjattiin sairaalasta päihdehoitoon.”

Riippuvuusongelmasta selviäminen tarkoittaa usein muutosta koko perheen vuorovaikutuksessa. Raija luuli aluksi, että raitistuminen olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta vasta siitä alkoivat kunnon riidat. "Olin tottunut päättämään kaikista perheen asioista ja koin ylemmyyttä päihteiden käyttäjään nähden. Kun mies yllättäen ottikin vastuuta ja halusi päättää asioista, oli se minulle hyvin vaikeaa hyväksyä. Olin tottunut pitämään vain itseäni pätevänä monissa asioissa. Oli vaikea myöntää sitä, millainen minusta oli tullut ja kuinka paljon päihteet ja myöhemmin raitistunut mieheni veivät aikaani ja energiaani. Oma elämäni oli jäänyt hyvin kapeaksi, kun hoidin ja huolehdin koko ajan vain muiden asioista. En enää tiennyt kuka olin ja mistä pidin. Olin sairastunut läheisriippuvuuteen, enkä osannut olla ilman ongelmia. Mieheni raitistuttua hain riitaa ja konfliktia, koska olin tottunut sellaiseen elämään. Se toi elämään sisältöä.”


"Voi vain raitistua tai kuolla. Ja raitistuminen vaatii tosi hyvän syyn elää.”

Raija


”Päihdeongelmaisen paranemista estävät muiden yritykset auttaa”, Raija sanoo. ”Sitä luulee tekevänsä jotain hyvää, mutta oikeasti vain mahdollistaa riippuvuuskäyttäytymisen jatkumisen. Mistä tahansa riippuvuudesta kärsivän on itse päätettävä, että haluaa apua ja silloin apua pitäisi saada välittömästi. Huomenna voi olla liian myöhäistä, kun riippuvainen on jo taas sekaisin”, painottaa Raija. ”Olen seurannut mieheni raitistumista sivusta ja se on ollut kivinen tie, myös perheelle. Vain pieni osa alkoholisteista onnistuu pysymään raittiina. En tiedä, miksi joku onnistuu ja toinen ei. Ehkä se vaatii sen verran selvänä pysymistä, että tajuaa vain kahden vaihtoehdon olemassaolon: voi vain raitistua tai kuolla. Ja raitistuminen vaatii tosi hyvän syyn elää.” 

Riippuvuussairaan läheinen tarvitsisi ensisijaisesti tukea ja terapiaa itselle, mutta usein kuluu aikaa ennen kuin tämä oivallus syntyy. ”Aluksi purin tilannettani ystäville, työtovereille ja oikeastaan kaikille, jotka halusivat ja jaksoivat kuunnella”, Helena kertoo. ”En hyväksynyt sitä, että läheiset tai ystävät kertoivat minulle, minkälainen avomieheni on ja että minun olisi hyvä päästä hänestä eroon. Muutamia kertoja kävimme miehen kanssa AA-klinikalla. Soitin myös AA:n auttavaan puhelimeen. En ymmärtänyt, että olisin voinut saada apua itselleni Al-Anon läheisten ryhmästä, vaikka minulle sitä ehdotettiin. Halusin tuolloin vain tietää, miten saisin avomieheni lopettamaan juomisensa. Vasta miehen raitistumisen jälkeen suostuin menemään mukaan läheisten ryhmään, kun arkielämä ei sujunut, vaikka alkoholi oli poistunut kuvioista. Ryhmästä löysin vertaistukea ja pikkuhiljaa alkoi löytyä vastauksia myös omaan ja toisen käyttäytymiseen ja ajatustapoihin. Lopulta oli pakko myöntää, että alkoholismi on koko perheen sairaus.”

 

 

Myös Raija sai apua ystäviltään. ”Ystävät ovat olleet kullanarvoinen tuki. Mieheni ollessa katkaisuhoidossa sain tukea hoitohenkilökunnalta. Kävin myös läheisten ryhmässä, mutta minulle se ei silloin sopinut. En ymmärtänyt ryhmän tarkoitusta oikein. Luulin, että siellä vain aivopestään ymmärtämään alkoholistia. Myöhemmin olen käynyt mieheni kanssa AA:n avoryhmissä ja se on auttanut minua ja meitä yhdessä. Luulen, ettei avioliittomme olisi voinut jatkua muuten, mutta en voi tietää varmaksi. Kuulen ryhmässä sekä raitistuneiden alkoholistien että heidän läheistensä ajatuksia. Ryhmästä on tullut meidän yhteinen juttu.”

Raija kertoo alkaneensa käydä terapiassa vasta miehen raitistuttua. ”Olin järkyttynyt siitä, ettei raittius ollutkaan ratkaisu vaan vasta alku paremmalle perhe-elämälle. Meidän täytyi molempien oppia paljon uutta. Terapiassa auttoi terapeutin myötätuntoinen asenne, mutta myös tietämys päihteidenkäyttäjän ja hänen läheistensä elämästä. Terapeutilla oli pitkä kokemus. Hän osasi näyttää tietä omalla asiantuntemuksellaan ja luoda uskoa siihen, että asiat muuttuvat parempaan suuntaan ajan kanssa. Riippuvuus on niin moniulotteinen sairaus, että sen hoitaminen vaatii terapeutilta vahvaa kokemusta.”


"Edelleen sanon usein itselleni, että minulla on oikeus voida hyvin ja huolehtia itsestäni, vaikka ympäristö ei aina voisikaan hyvin."

Helena


”En osaa sanoa, mikä voisi auttaa päihdeongelmaista, mutta minulla itselläni olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin ymmärtänyt hakea apua aikaisemmin”, Helena sanoo. ”Jos ajatukset ovat oman hyvinvoinnin sijaan enemmän siinä, mitä alkoholisti tekee tai jättää tekemättä, tarvitsee apua ja voimaa itselle. Onneksi en ollutkaan niin vahva, että olisin pärjännyt ihan yksin. Oli lähdettävä katsomaan, mitä siellä Al-Anon ryhmässä tehdään. Edelleen sanon usein itselleni, että minulla on oikeus voida hyvin ja huolehtia itsestäni, vaikka ympäristö ei aina voisikaan hyvin. Se ei ole itsekästä vaan itsestä välittämistä”, Helena toteaa.


”Pelasta edes itsesi, on hyvä ohjenuora.”

Raija


Raija miettii, mikä on auttanut selviytymään: "En osaa sanoa muuta kuin että olen todella sitkeä, en luovuta. Se on samalla myös heikkous. Minulla on myös ollut ajatus, ettei sairasta jätetä. En kyllä tiedä, onko se hyväksi kenellekään. Pelasta edes itsesi, on hyvä ohjenuora”, Raija neuvoo muita läheisiä. ”Pitäisi yrittää keskittyä omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen ja jättää päihteidenkäyttäjä pitämään huolta itsestään. Ei tätä ole aina helppo toteuttaa. Mutta ei pidä mahdollistaa päihteiden käyttöä omalla toiminnalla valehtelemalla ja peittelemällä riippuvaisen toimintaa, se vain pitkittää mahdollista raittiutta”, Raija painottaa.

 

 

 

 

Riippuvuussairaudet ovat ainakin osin perinnöllisiä. Helena katsoo, että jonkun pitäisi suvussa katkaista juomisen kierre. ”Sairautta ei ehkä voi välttää, mutta sen kanssa pystyy elämään. Omassa Al-Anon läheisten ryhmässäni uskotaan, että alkoholismi on koko perheen sairaus ja hoitamattomana se johtaa ennen pitkään ikävyyksiin”, Helena kertoo.

”Vaikka kannettu vesi ei kaivossa pysy, oma esimerkki ja avoin keskustelu asiasta ovat aina paikallaan, on perinnöllisyyttä tai ei”, Raija sanoo. ”Välittäminen, kotiintuloajat, yhteinen ruokailu ja yhteinen tekeminen vievät pitkälle. Kannattaa myös muistaa, että kukaan ei ole niin kekseliäs kuin päihteidenkäyttäjä. Jos on aihetta epäillä, ei pidä olla liian sinisilmäinen, vaan puuttua heti”, Raija kehottaa.